KYT2018 < Tiedotearkisto

Tiedote 1/2017

30.3.2017

KYT2018 johtoryhmä totesi kokouksessaan 22.3.2017, että rahoituspäätös tutkimusohjelman hankekokonaisuudesta vuodelle 2017 tehtiin Valtion ydinjätehuoltorahastossa (VYR) 8.3.2017. Päätös noudatti KYT2018 johtoryhmän rahoitussuositusta. Yhteensä rahoitusta myönnettiin 3,3 M€, rahoitettavia hankkeita oli kaikkiaan 32 (mukaan lukien hallintohanke ja Ydinturvallisuustalon 3 infrahanketta). Kaikille avoimeen tutkimus- ja infrahankkeiden osuuteen myönnettiin rahoitusta yhteensä 1,8 M€.

KYT2018-ohjelman puoliväliseminaarin valmistelut etenevät aikataulussa. Seminaari järjestetään Finlandiatalossa 7.4.2017. Seminaarin alustava ohjelma ja ilmoittautumislinkki on laitettu tutkimusohjelman verkkosivulle. Kutsut on lähetetty myös erikseen yli sadalle asiantuntijalle.

Johtoryhmä käynnisti kokouksessaan KYT2018-ohjelmaa seuraavan tutkimusohjelman suunnittelun. KYT2018-ohjelma päättyy vuoden 2018 lopussa, mutta seuraavan tutkimusohjelman ensimmäinen hankehaku koskien vuotta 2019 toteutetaan syksyllä 2018 ja sen järjestää uusi johtoryhmä tukeutuen uuteen puiteohjelmaan.

   

|  KYT2018  | Kansallinen ydinjätehuollon tutkimusohjelma 2015-2018 |